keskiviikko 10. toukokuuta 2017

PlayOsmo - oivaltamista, kokeilua, kannustamista leikin kautta

Olemme muutamien viikkojen ajan tutustuneet uuteen pelikokonaisuuteen PlayOsmoon. PlayOsmo tukee uuden esiopetussuunnitelman toteuttamista. Osmon kanssa lapset voivat kokeilla ja oivaltaa yhdessä. PlayOsmo antaa pelaajalle positiivisen palautteen onnistumisesta ja kannustaa jatkamaan.
Osmolla voi harjoitella kielellisiä ja matemaattisia valmiuksia, koodausta, piirtämistä ja ongelmanratkaisukykyä.  Tämän kertaisessa blogissa tutustumme sen kahteen ominaisuuteen, muotopeliin Tangramiin sekä piirrosohjelmaan Masterpieceen.

PlayOsmo on yhteensopiva iPad 2, iPad 3, iPad 4, iPad Mini, iPad Mini Retina, iPad Air ja iPAd Air 2 kanssa.


Ensimmäisenä kokeilimme lasten kanssa Osmon mukana tullutta Tangram-peliä. Tämän pelin avulla lapset leikinomaisesti oppivat muotoja, harjoittelevat käden ja silmänyhteistyötä sekä itsenäistä työskentelyä. Pareittain tai isommalla porukalla harjoitellaan ryhmässä toimisen taitoja yhdessä pelaten. Peli antoi lapselle palautteen onnistumisesta. Good Job!
                                                                        
Pienemmillä lapsilla ja S2-lapsilla Tangram soveltuu värien ja muotojen nimeämiseen. Nämä ovat eskarilaisille jo tuttuja asioita ja silti peli piti otteessaan ja eskarilaisen mielenkiinnon yllä. Peli oli riittävän haasteellinen isommallekin lapselle ja myös aikuiselle. Eräänä iltapäivänä, kun olimme kokoontuneet pienellä porukalla pelaamaan alkoi taaksemme kerääntyä lisää uteliaita lapsia. Mitä te teette? Mekin halutaan kokeilla? Samalla saapui myös vanhempi hakemaan juuri pelivuorossa olevaa lastaan ja yhtäkkiä huomasin selittäväni vanhemmalle pelin ominaisuuksia ja tutustuttavani häntä Osmon maailmaan. Että kyllä,  on koukuttavan ihana.
                                                                         
Osmon peleissä on kaikissa ominaisuutena tunnistaa lapsen oppimisen taso. Pelit kehittyvät vähitellen yhä haasteellisimmiksi. Iloinen värimaailma ja selkeät kuvat sekä ohjelman avustavat "kädet" auttavat hahmottamaan  muotoja ja etenemään pelissä.

Tangram on helppokäyttöinen. Peliin kuuluu puiset muotopalat.

Kokeilimme myös toista Osmon peliä nimeltään Masterpiece. Sovellukset tulee ladata Appstoresta ipadille ennen käyttöä. Tämän jälkeen ipad liitetään pelipohjaan (Base) ja ipadin yläosaan kiinnitetään peilaava kappale. Tämä tunnistaa liikkeen. Masterpiece on piirrosohjelma, jossa voi piirtää haluamansa kuvan. Lapsi voi ottaa valokuvan, mistä tahansa kiinnostavasta asiasta tai itselle tärkeästä aiheesta ja aloittaa piirtämisen ohjeiden mukaan. Lapsi saa olla osallisena piirroskuvan suunnittelussa ja on motivoitunut piirrostehtävään. Kynän harjoittelu sujuu kuin itsestään. Ääriviivojen piirtämisen jälkeen voi oman tuotoksensa vielä värittää. Masterpiecen avulla tuntee itsensä pikkupicassoksi ja saa varmuutta omista kyvyistään.


Masterpiece
Tässä piiroskuvan mallina toimi kassissa olleet iloiset juomapullot. Lapsi otti ipadilla juomapulloista kuvan ja alkoi piirtää samanlaista paperille. Masterpiece kehittää keskittymiskykyä ja tarkkaavuutta. Masterpiecen avulla voi treenata kynänkäyttöä ja viivoilla pysymistä. Ja mikä parasta, lopputuloksena on upea taideteos.

Blogi tehty yhteistyössä Tevella Oy:n kanssa.
Seuraavassa blogissa esittelen kirjainpelin (Words) ja ongelmanratkaisupelin (Newton)
Lisää infoa PlayOsmosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti